Hola!
On aika kirjoittaa viimeiset sanat tähän seikkailuun liittyen. Viimeisinä päivinä moni kysyi, että olenko innoissani palaamassa Suomeen ja vastasin, että tottakai onhan tärkeitä ihmisiä ja Popia jo ikävä, mutta kyllä haikea fiilis jäi kun jätin uudet kaverini ja päiväkodin taakseni.
Pyysin kymmenen kysymystä sukulaisilta, joihin he haluaisivat vastauksen reissuun liittyen. Sain niitä seitsemän.
1. Oliko ulkmomailla asuminen sellaista, kuin ajattelit etukäteen? Mikä oli, mikä ei?
En edes muista mitä ajatuksia minulla oli ulkomailla asumisesta ennen reissua. Muistan pelänneeni, että airbnb jossa majoituin olisi skämmi. Tottakai ruokakaupassa käyminen vei enemmän aikaa aluksi, sillä piti selvittää, mikä tuote on kyseessä ja kaupat ei ole loogisessa järjestyksessä vaan asioita on ripoiteltu minne sattuu.
 |
| Kuva asunnostani. |
2. Mitä opit? Isoja juttuja, pieniä juttuja?
Opin tällä reisulla valtavasti. Aloittaen vaikka arbnb hankinnasta, koska tämä oli ensimmäinen kerta kun tein sen. Isoimpina ehkä kielen puhuminen, tästä enemmän kysymyskessä . Sekä minkälaista on työskennellä espanjalaisessa päiväkodissa. Sekä etenkin espanjalainen ruokakulttuuri tuli tutksi. Pienempinä ehkä vesien puhtaudesta ja mityä kiveä maaperä on, joissain paikoissa. En kyllä juuri nyt muista nimeä hehe. Tajusin myös, että tiskikone on ihana asia ja suomessa minulla ei sellaoista ole. On myös valtavasti asioita, mitä en ehkä tajua oppineeni, mutta olen oppinut. Sekä varmasti asioita mitä nyt ei tule mieleen.
3. Mitä olisit vielä halunnut oppia ja tehdä.
Tehtävälista: Tanssia enemmän salsaa, mennä katsomaan flamencoa (Olin kipeä, kun oli ilmainennäytös ja ei kiinnostanut niin paljoa, että olisin maksanut), päästä näkemään härkätäistelu areena sisältä, Käydä El Castell de Gudalesissa ja monta muuta asiaa eli eikun takaisin sinne joskus.
Oppia: Kieltä, tanssimaan salsaa, muuta ei nyt mieleen juolahda, mutta varmasti monia asioita.
4. Mitä tekisit toisin, jos pääsisit uudestaan.
Ostaisin ruokakaupasta kaikki, mikä näyttää mielenkiintoiselle ja testaisin niitä, Söisin mandariinejä paljon paljon enemmän, ne oli taivaallisia ja tajusin sen vasta viidennellä viikolla. En olisi alkanut oikeasti tekemään asioita vasta vikoilla viikoilla. Minulla meni kauan löytää lähteitä mistä löydän tietoa, mitä milloinkin tapahtuu ja siksi alkuviikot olin ihan hukassa. Viikonloppuisin kyllä tein kaikkea, mutta arkipäivisin olisin töiden jälkeen voinut kokea enemmän. Ottaisin mukaan enemmän suomalaisia herkkuja jaettavaksi.
5. Mitä jäät kaipaamaan eniten?
Helppo vastaus on 9:00-16:00 työvuoroja se oli luksusta. Sai nukkua pitkään ja illalla oli aikaa tehdä vielä kakkea. Toki myös ihmisiä ketä tapasin ja keihin tutustuin paremmin niin kirkossa, kuin päiväkodissa. Jään myös kaipaamaan jugurttijäätelöä hedelmillä sekä pina coladaa, sillä halvempaa Espanjassa ja suurta herkkuani
6. Miten pärjäsit kieliasioiden kanssa.
Sanoisin, että hyvin. Joka päiväisessä käytössä olleet sanat jäivät hyvin mieleen ja joka viikko opin uusia sanoja ja työskentelystä tuli helpompaa. Yhden kerran selviydyin myös ravintolassa pelkällä espanjalla ja ymmärsin vielä mitä minulle selitettii, kun tarjoilia kertoi, että juomassani menisi hetki. Enemmän olisin halunnut oppia ja olisin varmasti oppinutkin. Ongelmaa tuotti, että päiväkodin työntekijät puhuivat osittain Valenciaa ja esim bibi (rehellisesti ei mitääm hajua kirjoitusasusta.) Oli juoda ja pipi ilmeisesti pissa. Vaikka tiesin eron niin olen opiskellut, että bebe on juoda ja aina kun minulle sanottiin bibi luulin, että tarkoitetaan pissaa ja aloin tarkistamaan lapsen vaippaa. Yksi keskustelu oli myös hyvä: minä: donde eres zapato? ja soitin lapsen jalkaa, josta puuttui kenkä. työkaveri " que, zabato??" Toinen työkaveri samaan aikaan tulee juosten ja kovemmalla äänellä puhuen ensin työkaverilleen ja sitten minulle "Eihän tuo nyt täydellistä ole, mutta hyvin sinä vedät." En osaa kirjoittaa tuota espanjaksi.😅 En ole varma mikä komminukoinissa tökki, sillä zapato on kenkä, okei Valnciaksi kai sabado, mutta sain kengän kuitenkin. Käytin myös paljon nonverbaalista viestintää puheen tukena.
Lasten kanssa keskustelut meni esimerkiksi näin. "Vale, tu no nesecita dos, tu necesita uno, "lapsen nimi" quiro uno." Lapsi ei siis tarvinnut kahta lelua sillä, toinen kaveri halusi toisen. samalla siiretlin leluja ja osoittelin niitä Tai, jos lapsi vaikka löi kaveriaan menin väliin ja sanoin "Para ahora, tu no para, tu ir sientate aqui ja osoitin syöttötuolia." Eihän tuo ole kieliopillisesti yhtään oikein, mutta siinä kohtaa lapsi ainakin ymmärsi mitä haen, kun ei lopettanut ja laitoin hänet istumaan. Voin kuvitella kuinka koomista kuuneltavaa puhumiseni oli, mutta väliäkös sillä, minä yritin! Viimeiseen päivään asti lapset selittivät minulle kaikkea mahdollista ja edelleen yhtä vakuuttavasti nyökkäilin ja vastasin vale, vale "okei, okei".
7. Entäs harjoittelupaikka.
IHANA! Toivon, että seuraavalle suomalaiselle kokemus on yhtä hyvä. Totuus on, että niinkuin jokaisessa muussakin harkkapaikassani täälläkin olin kuin yksi työntekiä, jos ulkopuolinen olisi katsonut eihän olisi erottanut minua opiskelijaksi. Minulle tämä käy hyvin, rakastin kuin sain tehdä työtä, kuin muut eikä toimintaani seurattu koko ajan vierestä. Toki paikka vaati minulta paljon itseohjautuvuutta, sillä ei minulta vaadittu tiettyjä asioita ja väitän monien muiden asioiden lisäksi etten olisi esimerkiksi koskenutkaan reissuvihkoihin ilman oma-aloitteisuuttani. Kun näin tilanteen kasvattaa luottamusta ja näyttää osaamistani tartuin siihen. Minulla olisi niin paljon ihanaa sanottavaa paikasta ja ihmisistä, mutta sanon vain etten parempaa olisi voinut toivoa. Koen myös arvosanan ja palautteen perusteella, että minun osaaminen nähtiin, toki en tiedä miten he yleensä arvioivat opiskelijoita. Eikä sillä väliä. Minä tiedän, että ansaitsin jokaisen kehun oikeasti sillä, että olin ammatitaitoinen.
Joka päivä päiväkotiin saapui myös sama siivoaja, jota minä pelkäsin tai en pelännnyt vaan hänen ääntä, sillä se oli kova ja tiukan kuuloinen ja hän oli lisäksi vanhempi nainen. Lapset rakastivat häntä, joten kyse oli vain siitä etten ole tottunut sellaiseen. Hän kuitenkin päästi minut joka päivä ulos, sillä lähdin jo kello 16 ja lukitsi oven perässäni, joten keskustelimme hieman tai anakin sanoimme heipat. Tämä näkyi myös siinä, että olin kai ensimmäinnen ketä hän muisti harkkajakson jälkeen. Työntekijät kysyivät, että miksi hän toi viimeisenä päivämä keksejä minulle, joita söimme siis kyllä yhdessä. Hän vastasi, koska joka päivä hän on ollut tekemisissä minun kanssa toisin kuin toisten ja olen ollut ystävällinen ja iloinen. Okei se, että ymmärsin keskustelun sai minut iloiseksi, mutta ajatus siitä, että jollain tulee minua "ikävä" ja hän toivoo minut takaisin tulevaisuudessa vain olemukseni ja heippojen sanomisen ansiosta oli minulle tosi iso positiivinen asia.
 |
| Lasten ehdotonta lempi puuhaa. |
 |
 |
| Kädet tulee näihin kehyksiin. |
 |
| Käsiin tulee naama vielä joskus. |
 |
| Keksit. |
Sitten lyhyesti, mitä tein viikolla.
 |
| Kävin kavereiden kanssa ajamassa kartinkia. (Paras kierrosaikani 01,00,476) |
 |
| Sitten syötiin |
 |
| ja vähän lisää. |
 |
| Vein itseni syömään. Tää mesta🤩🤩 |
 |
 |
| Karnevaalit. (Musiikkia läpi yön) |
 |
| Asut oli mahtavia ja ihmiset oli erittäin luovia. Niin lapset kuin aikuiset. |
 |
| Exit paikka. |
 |
| Tarviiko edes sanoa mitään, meinasin lähteä koneen mukana takaisin Alicanteen. |
LAST BUT NOT LEAST!!!
 |
| Kattokaa mitä sain muistoks. Olin ihan, että 😮 Tossa kortisswa on jokaisen nimi (lasten ja aikuisten) ja sormenjälki maalilla painettuna. Takana lukee espanjaks "Meidän nimet on tässä kortissa ja sinun nimi meidän sydämmessä." |
En itkenyt, tilanteessa kun hyvästeltiin, enkä koneessa kun palasin suomeen, mutta nyt aaarght. Kirjoitin ensimmäisen päivän blogiin "Elämä alkaa siitä kohdasta, jossa mukavuusalue päättyy."
 |
| 💗 |
Kommentit
Lähetä kommentti